Olipa mielenkiintoisia aikoja. Nyt voi sitten todeta, että on tullut oltua mukana myös puolueiden välisessä paikkaneuvotteluissa. Tietenkään yksityiskohtia niistä ei voi kertoa hygieniasyistä, mutta voin kertoa että prosessi itsessään on mielenkiintoinen. Niissä on kait kaksi tapaa: joko asioista ja toimintatavoista on sovittu ennen vaaleja joku malli tai sitten se malli tuodaan peliin ensimmäisessä kokouksessa. Petäjävedellä valittiin jälkimmäinen kun Keskusta vaalit voittaneena puolueena kutsui kokouksen toi mallin. Ei siinä mallissa mitään uutta ollut – sama järjestelmä kuin aiemminkin: joka puolue saa pistemäärän tietyllä kaavalla vaalimenestyksen mukaan. Sen jälkeen määritellään pistemäärät paljonko mikäkin “positio” on ja koitetaan saada aikaan vaalimenestystä vastaava jako. Joskus maaliin päästään parilla kokouskerralla, joskus voi mennä kalenteriaikaa parikin kuukautta. Nyt jako oli kohtalaisen vaivaton ja jako saatiin tehtyä käytännössä kahden kokouksen aikana. Viimeinen kolmas kokous oli enempi pienempien asioiden käsittelyä.
Tämän kierroksen mielenkiintoinen poikkeama oli Kukkosen Alpon valinta kuntarakennelautakunnan puheenjohtajaksi vaikka Alpo itsessään ei päässyt valtuustoon. Tämä on kuitenkin mahdollista – Sinänsä on mielenkiintoista pohtia sitä onko se vaalihengen mukaista sillä vaalithan määrittelevät sitä kenen halutaan asioista olemassa päättämässä.
Joka tapauksessa lopputuloksena oli se, että Perussuomalaisilla oli keskenään jaettavanaan seuraavat paikat:
- Valtuuston puheenjohtaja
- Hallituksen varapuheenjohtaja sekä hallitusjäsen
- Kuntarakennelautakunnan varapuheenjohtajan paikka sekä normaali paikka
- Hyvinvointilautakuntapaikka
- Lupalautakunnan paikka
Kuten aiemmin jo aiemmassa blogipostauksessa mainitsin niin olen joutunut pohtimaan sitä mitä paikkaa tulen itse hakemaan. Tulin siihen tulokseen, että saamallani äänimäärällä on haettava merkittävintä paikkaa mitä on jaossa: tässä tapauksessa valtuuston puheenjohtajan paikkaa. Valitettavasti tässä asiassa politiikka näytti sen, minkä takia se monesti ihmisille näyttäytyy ketkuiluna – kaikki oli jo etukäteen sovittua.
Minuun ei vaalien jälkeen kukaan ottanut yhteyttä ja kysynyt minulta mitä minä haluan vaan täysi hiljaisuus vallitsi. Ei ketään, ei missään. Olisin olettanut, että olisimme omalla Perussuomalaisten porukallamme ottaneet epävirallisen kokouksen missä olisi avoimesti voitu puhua asioista. Kun sitten otin asian itse esille niin selvisikin, että paikat oli jo käytännössä jaettu etukäteen. Ilmoitin hakevani valtuuston puheenjohtajan paikkaa, mutta puolueemme vanha konkari halusi paikan myös. Ennen vaaleja minulle ainakin puhuttiin siitä, että valintoja pääsee tekemään & paikkoja valitsemaan äänestystuloksen mukaisesti. Vaikka olin meidän puolueen eniten ääniä saanut niin näin se ei sitten lopulta mennytkään. No, eräs paikallinen konkari mainitsi minulle about näin: “Muista sitten, että tämä on se vaihe jossa selkään puukottavat sekä omat että vieraat.” – Oikeassahan hän oli.
Nimellisesti pidimme virallisen kokouksen jossa paikoista äänestettiin jos näkemyksistä on erimielisyyksiä, mutta jos mahdollisesta 29:stä ihmisestä paikalle tulee 9 valikoitua ihmistä niin lopputulos on aivan selvä. Hävisin tämän “äänestyksen” Ässämäen Hannulle 7 – 2 numeroin. Peli on kovaa ja joskus likaista. Mutta, tein mitä voin eikä selkärankani litistynyt matkalla. Uni tulee edelleen hyvin iltaisin.
Lopulta tulin valituksi kunnan hallituksen varapuheenjohtajaksi, joten ei se lopulta huonosti mennyt. Uskon, että tuossa toimessa saan enemmän vaikutettua kuin valtuuston puheenjohtajana.
Tästä huolimatta täytyy sanoa, että norsu saattaa sopeutua, mutta norsu ei koskaan unohda. Nyt on aika nuolla haavat ja jatkaa eteenpäin.